Posted on Jätä kommentti

Yöttömiä (hotelli)öitä

Onko tämä sitä paljon puhuttua ironiaa?

 

Minusta tuntuu, että alan olla kypsä uusille ideoille, mitä majoituksiin ja erilaisiin hotelliratkaisuihin tulee. Kuulun erään hotelliketjun kansa-asiakkaisiin ja tietysti uskollisena asiakkaana saan kerrassaan huikeita erityisetuja. Siitä huolimatta olen alkanut miettiä jotain plan B -tyyppistä mallia. Tai kenties AirBnb-tyyppistä.

Reilun puolen vuoden hotellikokemuksista saa ilman värikynääkin kyhättyä sellaista ”horroria”, ettei välttämättä edes keskiverto kauhukirjailija yllä samaan, vaikka vähän pinnistäisi.

Otetaan nyt ensin ikäänkuin alkulämmöiksi elokuinen tapaus Äänekoski, joka ei tosin vielä kuulunut tähän ”meidän” hotelliketjuumme. Sieltä löytyi vähän (?) ajan hampaan rouskuttama, kauhtunut, mutta perhanan halpa hotelli. Jes. Siitä aina budjetti tykkää.

Missään esittelyssä, tai edes varauksen yhteydessä ei tosin muistettu mainita, että n. neljä metriä hotellin rämisevästä ikkunasta kulkee kaupungin pääväylä, jota läheisen sellutehtaan rekkaliikenne käyttää.

Ja niitä rekkoja kuulkaa riitti. Viiden minuutin välein, läpi vuorokauden, arkena ja viikonloppuna ohi jyristeli tukkirekkaa yhtenä soirona. Nuku siinä sitten, kun rappauksen varisevat seinistä. Voin kertoa n. 300 rekan kokemuksella, että tyhjä tukkirekka pitää selvästi kovempaa meteliä kuin täysinäinen, joka toki sekin nostattaa jo ihan asialliset desibelit. Sen verran ääntä lähtee molemmista, ettei korvatulpista ollut enää apua.

Vähän tavanomaisempi, mutta yhtä uneton kokemus tarttui vaatteisiin Kouvolasta pari viikkoa sitten. Piti oikein tarkistaa, mainittiinko hotellin tiedoissa naapurin yökerho. Eipä mainittu. Puhuttiin vain tunnelmallisesta ravintolasta.

Tunnelmaa se oli painajaistunnelmakin, kun yökerhon teknojytke piti aistit valppaana aamuneljään, ja kadulle purkautuneet humalaiset asiakkaat kenties vielä tunnin pidempään. Olipa miellyttävää herätä 7.00 ja ampaista virkeänä sorvin ääreen.

 

 

Viimeisin kokemus Joensuusta löi taas oman, mutta kovin ruosteisen naulan minun ja hotelliketjun yhteisen taipaleemme arkkuun. Saapuessani klo 16 paikkeilla perjantaina hotelliin, sain vastaanottovirkailijalta kuulla, että liike onkin viimeistä paikkaa myöten täynnä, koska kaupungissa on suuri koiranäyttely.

Sisäinen, allergioiden ja astman kuorruttama hälytyskelloni kilahti, mutta minä en. Vielä.

Perjantaiyö alkoi kuitenkin jo sahata ystävyyssuhdettamme vinkuvateräisellä sahalla. Joku perhoskoira tai mikä lie kimeä-ääninen rekku sen konsertin käynnisti, jota muuta ah niin ihanaiset karvaturrit innolla jatkoivat.

Koirarotuja en kovin hyvin tunne, mutta yhdellä niistä on ääni, joka muistuttaa kuivaa taululiitua. Wanhan liiton kansakoululaiset muistanevat vielä sen ihokarvat nostattavan, kirskuvan äänen?

Räksytykseen heränneenä vilkaisin puhelimeni kelloa 1.50, 2.20 ja 4.00. Lysti ei siihen toki vielä loppunut, mutta sen jälkeen en enää yksinkertaisesti jaksanut katsoa kelloa. Lopulta toivoin vain, että joku vielä minuakin vihaisempi, mutta hieman virkeämpi asukas kävisi kuristamassa ainakin koirien omistajat.

Väkivaltainen haaveeni ei käynyt toteen, koska haukkukonsertti ilahdutti myös lauantai-iltana, ja varsinkin sunnuntaiaamuna. Aamu alkoi riehakkaasti klo 6.30…

Repaleisten 3-4 tunnin yöunien jälkeen viitisen tuntia unta yhteen putkeen oli toki silkkaa luksusta, mutta silti hiukan liian vähän. Toisaalta hisseissä ja käytävillä leijunut kostean koiran lemu oli jo sen verran pureutunut hengityselimiini, että yskäkin piti ihan kivasti valveilla.

Joensuun hotellin ravintola tarjosi sekin omanlaisensa ”elämyksen”. Siinä odottelun aikana tuli mieleen monta vitsiä entisestä Neuvostoliitosta, jossa asiat eivät aina tiettävästi osuneet niin sanotusti kohteeseen.

Enkä nyt viittaa mihinkän päristimiin, mutta aikanaan väännettiin paljonkin vitsiä siitä, mitä kaikkea olisi pitänyt olla, mutta ei ollut. Esimerkiksi yhdessä Neuvostoliittovitsissä kysyttiin, mikä on ainoa kauppa, jossa ei ole tyhjiä hyllyjä? No, se on tietenkin hyllykauppa.

Ravintolassa tarjoilija tilaukseni vastaanotettuaan osoitti kädellään etuvasemmalle ja kertoi, että ”tuolla on salaattipöytä, sieltä voi aloittaa”. Kyllä, pöytä oli, mutta ei juuri mitään muuta. Pohdin siinä muutaman oliivin, kahden kurkkusiivun ja mausteiden äärellä, ettei tästä järin räväkkää alkua saa edes vilkkaalla mielikuvituksella.  Ja koska minulla oli suurin piirtein tunti aikaa havainnoida ympäristöä, en huomannut salaattipöydän ympärillä muuta toimeliaisuutta kuin muita yhtä pettyneitä asiakkaita.

Näin siis tällä kerralla. Ei ole helppoa pitää hotellia, joten laatu kärsii väistämättä. Onneksi edes hinnat ovat lähes viiden tähden tasoa

pohtii Jari

PS. Kyllä, rakentavaa palautetta lähti myös kyseiselle ketjulle 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *