Jokin aika sitten lupasin kertoa joidenkin kuvieni taustaa ja valaista niiden toteutusta. Tässä kuvieni esittelyssä hyppään tällä kerralla suoraan tähän päivään. Sain nimittäin mielenkiintoisen toimeksiannon, jossa kiinnostaa sekä homman haaste että itse tuotteen tarina.

Uusi kotimainen ja peräti kantahämäläinen kasvohoitotuotesarja kantaa nimeä Påre. Asiassa kiehtoo se, että aivan kuten valokuvaus, myös ihonhoito on niin järjettömän kilpailtu ala, että varmasti helpommallakin voisi menestystä rakentaa. Mutta tuoteperheen kehittäjä Annastiina Rönn on rohkea nainen ja myös hänellä on johtoajatuksenaan tehdä tutun arkisesta tuotteesta laadun kautta erilainen kuin kilpailijoilla. Emme siis kumpikaan halua tuottaa bulkkikamaa. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

Ja se kuva. Yksi tehtävistäni oli saada neljä Påre-tuotetta samaan yhteiskuvaan. Haasteena, eikä ihan pienenä, oli se, että tuotteen logo on purkkien etiketeissä kullatulla tekstillä. Jokainen ammattikuvaaja tietää, että kullatun tekstin valaisu ja toistaminen eivät ole ihan helpoimmasta päästä…

Ettei puuhasta tulisi muutenkaan liian yksinkertaista, päädyin tekemään kuvan lasipinnalla saadakseni aikaan tyylikkään heijastuksen. Ohessa on ensimmäinen kuva, jossa tunnustelin tuotteiden sijoittelua ja tarkastelin sitä mainittua heijastusta.

Tästä lähdin työstämään ideaa kohti lopullista kuvaa. Kuten kuvasta näkyy, kullatut tekstit ovat hyvinkin sekalaisia. Joku kirjain näkyy hohtavana, joku on ”sammunut” kokonaan. Eli edessä oli melko isotöinen iltapuhde…

 

 

Tuskin kovin moni olisi tähän starttikuvaan tyytynyt. Minä en ainakaan.

Ratkaisin ongelman rakentamalla loppukuvan monesta kuvasta. Lopulta se syntyi yhteensä yhdeksästä eri valotuksesta. Lähtökohta oli se, että kuvasin jokaisen tuotepakkauksen yksittäin. Lisäksi kappaleiden kaareva pinta ja kullatun tekstin heijastukset edellyttivät tekemään muutamissa tapauksissa useamman valotuksen samasta purkista.

 

Pääsääntöisesti käytin neljää valaisinta. Päävalo oli suunnattuna ylhäältä takaviistosta irrottamaan kohteet taustasta ja antamaan heijastusta lasipintaan. Sen sijoitukseen ja tehoon en koko session aikana kajonnut lainkaan.

Kaksi täytevaloa oli suunnattu suurin piirtein pullojen rinnalta ristiin siten, että lähelle kohdetta sijoitetut isot softboxit oli käännetty hieman tuotteista ohi. Näin sain aikaan pullojen kylkiin piirtävän valon ja samalla ainakin osa etiketin tekstistä tuli valaistua suurin piirtein oikein.

Etikettien tekstejä valaisin lisää ampumalla kohteiden takaa ja ohi melko laajalla ja pehmeällä valolla (ns. beautydish) valoa heijastimeen, jonka puolestaan suuntasin käsin antamaan valoa kirjaimille, joihin sivuvalot eivät osuneet.

Ettei homma olisi liian helppoa, piti tietysti huomioida myös lasipinnan heijastukset. Toisin kuin ajattelisi, ei heijastus ollut lainkaan samanlainen kuin valo suoraan kohteesta. Kullattu teksti näkyi siis täysin erilaisena heijastuksessa kuin itse kohteessa. Tästä syystä jokaisen purkin heijastus on kuvattu erikseen ja lisätty jälkityöstössä lopulliseen kuvaan. Siksi lopulliseen kuvaan käytettyjä eri valotuksia kertyi peräti yhdeksän!

Näin siis tällä kerralla. Tuotekuva ei yleensä synny ihan käden käänteessä, edes studio-olosuhteissa.

 

 

 

Onko tämä sitä paljon puhuttua ironiaa?

 

Minusta tuntuu, että alan olla kypsä uusille ideoille, mitä majoituksiin ja erilaisiin hotelliratkaisuihin tulee. Kuulun erään hotelliketjun kansa-asiakkaisiin ja tietysti uskollisena asiakkaana saan kerrassaan huikeita erityisetuja. Siitä huolimatta olen alkanut miettiä jotain plan B -tyyppistä mallia. Tai kenties AirBnb-tyyppistä.

Reilun puolen vuoden hotellikokemuksista saa ilman värikynääkin kyhättyä sellaista ”horroria”, ettei välttämättä edes keskiverto kauhukirjailija yllä samaan, vaikka vähän pinnistäisi.

Otetaan nyt ensin ikäänkuin alkulämmöiksi elokuinen tapaus Äänekoski, joka ei tosin vielä kuulunut tähän ”meidän” hotelliketjuumme. Sieltä löytyi vähän (?) ajan hampaan rouskuttama, kauhtunut, mutta perhanan halpa hotelli. Jes. Siitä aina budjetti tykkää.

Missään esittelyssä, tai edes varauksen yhteydessä ei tosin muistettu mainita, että n. neljä metriä hotellin rämisevästä ikkunasta kulkee kaupungin pääväylä, jota läheisen sellutehtaan rekkaliikenne käyttää.

Ja niitä rekkoja kuulkaa riitti. Viiden minuutin välein, läpi vuorokauden, arkena ja viikonloppuna ohi jyristeli tukkirekkaa yhtenä soirona. Nuku siinä sitten, kun rappauksen varisevat seinistä. Voin kertoa n. 300 rekan kokemuksella, että tyhjä tukkirekka pitää selvästi kovempaa meteliä kuin täysinäinen, joka toki sekin nostattaa jo ihan asialliset desibelit. Sen verran ääntä lähtee molemmista, ettei korvatulpista ollut enää apua.

Vähän tavanomaisempi, mutta yhtä uneton kokemus tarttui vaatteisiin Kouvolasta pari viikkoa sitten. Piti oikein tarkistaa, mainittiinko hotellin tiedoissa naapurin yökerho. Eipä mainittu. Puhuttiin vain tunnelmallisesta ravintolasta.

Tunnelmaa se oli painajaistunnelmakin, kun yökerhon teknojytke piti aistit valppaana aamuneljään, ja kadulle purkautuneet humalaiset asiakkaat kenties vielä tunnin pidempään. Olipa miellyttävää herätä 7.00 ja ampaista virkeänä sorvin ääreen.

 

 

Viimeisin kokemus Joensuusta löi taas oman, mutta kovin ruosteisen naulan minun ja hotelliketjun yhteisen taipaleemme arkkuun. Saapuessani klo 16 paikkeilla perjantaina hotelliin, sain vastaanottovirkailijalta kuulla, että liike onkin viimeistä paikkaa myöten täynnä, koska kaupungissa on suuri koiranäyttely.

Sisäinen, allergioiden ja astman kuorruttama hälytyskelloni kilahti, mutta minä en. Vielä.

Perjantaiyö alkoi kuitenkin jo sahata ystävyyssuhdettamme vinkuvateräisellä sahalla. Joku perhoskoira tai mikä lie kimeä-ääninen rekku sen konsertin käynnisti, jota muuta ah niin ihanaiset karvaturrit innolla jatkoivat.

Koirarotuja en kovin hyvin tunne, mutta yhdellä niistä on ääni, joka muistuttaa kuivaa taululiitua. Wanhan liiton kansakoululaiset muistanevat vielä sen ihokarvat nostattavan, kirskuvan äänen?

Räksytykseen heränneenä vilkaisin puhelimeni kelloa 1.50, 2.20 ja 4.00. Lysti ei siihen toki vielä loppunut, mutta sen jälkeen en enää yksinkertaisesti jaksanut katsoa kelloa. Lopulta toivoin vain, että joku vielä minuakin vihaisempi, mutta hieman virkeämpi asukas kävisi kuristamassa ainakin koirien omistajat.

Väkivaltainen haaveeni ei käynyt toteen, koska haukkukonsertti ilahdutti myös lauantai-iltana, ja varsinkin sunnuntaiaamuna. Aamu alkoi riehakkaasti klo 6.30…

Repaleisten 3-4 tunnin yöunien jälkeen viitisen tuntia unta yhteen putkeen oli toki silkkaa luksusta, mutta silti hiukan liian vähän. Toisaalta hisseissä ja käytävillä leijunut kostean koiran lemu oli jo sen verran pureutunut hengityselimiini, että yskäkin piti ihan kivasti valveilla.

Joensuun hotellin ravintola tarjosi sekin omanlaisensa ”elämyksen”. Siinä odottelun aikana tuli mieleen monta vitsiä entisestä Neuvostoliitosta, jossa asiat eivät aina tiettävästi osuneet niin sanotusti kohteeseen.

Enkä nyt viittaa mihinkän päristimiin, mutta aikanaan väännettiin paljonkin vitsiä siitä, mitä kaikkea olisi pitänyt olla, mutta ei ollut. Esimerkiksi yhdessä Neuvostoliittovitsissä kysyttiin, mikä on ainoa kauppa, jossa ei ole tyhjiä hyllyjä? No, se on tietenkin hyllykauppa.

Ravintolassa tarjoilija tilaukseni vastaanotettuaan osoitti kädellään etuvasemmalle ja kertoi, että ”tuolla on salaattipöytä, sieltä voi aloittaa”. Kyllä, pöytä oli, mutta ei juuri mitään muuta. Pohdin siinä muutaman oliivin, kahden kurkkusiivun ja mausteiden äärellä, ettei tästä järin räväkkää alkua saa edes vilkkaalla mielikuvituksella.  Ja koska minulla oli suurin piirtein tunti aikaa havainnoida ympäristöä, en huomannut salaattipöydän ympärillä muuta toimeliaisuutta kuin muita yhtä pettyneitä asiakkaita.

Näin siis tällä kerralla. Ei ole helppoa pitää hotellia, joten laatu kärsii väistämättä. Onneksi edes hinnat ovat lähes viiden tähden tasoa

pohtii Jari

PS. Kyllä, rakentavaa palautetta lähti myös kyseiselle ketjulle 😉

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon heti kärkeen, että seuraava autoni on joko kaasukäyttöinen tai hybridi. Tätä on nykypäivän autoilukeskustelussa tärkeää tuoda voimakkaasti ja heti esille, jotta keskustelukumppanit malttaisivat suun ohella pitää myös korvat auki.

Autoilukeskustelulle onkin käynyt samalla tavalla kuin keskustelulle hyvästä ja terveellisestä ravinnosta. Sanakin vain, ja keskustelijat kaivautuvat omiin poteroihinsa, sulkevat korvansa ja alkavat pommittaa vääräuskoisia omalla, ainoalla oikealla totuudellaan.

Kaiken tietäviä sähköautoguruja alkaa olla jo samassa mitassa kuin itseoppineita ravintotieteilijöitä. Siinä kyydissä ei paljon testattu ja tutkittu tieto paina.

 

Suomen Itsenäisyyden Rahasto Sitra julkisti tällä viikolla raporttinsa, jonka pääsisältö tiivisti seuraavaa. Suomessa on vuoteen 2030 mennessä 800 000 sähköautoa. Tästä määrästä 100 000 on lataushybridejä, loput täyssähköautoja. Siis 700 000 täyssähköautoa!

Otetaanpa avuksi yksinkertainen matematiikka. Vuoteen 2030 on aikaa rapiat 11 vuotta. Suomessa myydään vuositasolla keskimäärin 110 000 uutta autoa, eli tavoitevuoteen mennessä yhteensä runsaat 1 200 000. Lähes kaksi kolmasosaa uusista autoista pitäisi heti tammikuusta alkaen myydä siis täyssähköautoina?

Sähköautoja on tällä haavaa muutama tuhat ja niiden myyntimäärät huitelevat 500 auton vuosivauhdissa.

Sähköautojen maltilliselle myynnille on muutama käytännön syy. Halvimmat uudet sähköautot maksavat n. 32 000 euroa. Tällä rahalla saa A- tai B-segmentin pikkuauton, joka on varoivaisestikin sanoen aika kaukana perheautosta.

Auto, johon saa vaimon, lapset ja vähän matkatavaraa mukaan, maksaa alkaen 40 000 euroa. Matkatavaroista voi rakentaa ketterän aasinsillan siihen itse matkaan. Valmistajat lupaavat ”jopa 400 kilometrin” toimintasäteen. Monissa koeajoissa olen havainnut, että tämän luvun saa Suomen olosuhteissa suurin piirtein jakaa kahdella, jotta päästään arkitodellisuuteen.

Totta on, että useille autoilijoille 200 kilometriäkin riittää päiväsuoritteeksi mainiosti, joten rajoittavaksi tekijäksi jäävät enää auton hankintahinta ja saatavuus.

Sähköauton isoksi plussaksi pitää laskea se, että sen huolto- ja ylläpitokulut ovat hyvin maltillisia. Autossa ei ole juuri muuta huollettavaa kuin ovisaranoiden öljyäminen, joten niitä bensiini- ja dieselautoiljoille tuttuja, alkaen 400 euron määräaikaishuoltoja ei tarvitse enää jännittää.

Tässä muuten saattaa piillä myös yksi lisäsyy sille, miksi sähköautot ovat lähes kaksi kertaa kalliimpia kuin saman kokoluokan polttomoottoriautot. Ne lakkaavat tuottamasta myyntiorganisaatiolle heti, kun asiakas on ajanut auton ulos liikkeestä. Ei huoltoja, ei varaosia, noin hiukan kärjistäen.

 

Lähtökohdat eivät kaikesta huolimatta ole aivan edulliset sähköautoilulle. Monet suomalaiset asuvat taloyhtiöissä, joissa lataustolpan saaminen omaan parkkiruutuun saattaa vaatia vähän isompia voimisteluliikkeitä.

Lisäksi on paljon niitä, joiden autoilusykliin ei riitä se 200-300 kilometrin toimintasäde. Omistakin työpäivistäni tulisi piinaavia, jos lataustolppa pitäisi löytää joka toinen tunti ja kokonaismatkan aikana auto olisi ladattava vähintään neljä-viisi kertaa (kyllä, olen pelkästään tänä vuonna ajanut useina päivinä työmatkaa yli 1 000 kilometriä).

Kun sähköautojen kehitystä tutkitaan, huomataan, ettei se vielä esimerkiksi viidessä vuodessa ole viisin-, tai kolminkertaistanut toimintamatkaa. Tuskin edes tuplannut.

Mikäli kehitys jatkuu samankaltaisena, on vaikea kuvitella vielä seuraavien vuosien aikana valtavaa ostoryntäystä. Teslaan, Jaguariin tai Porscheen eivät ihan joka perheen rahkeet vielä riitä.

Niinpä Sitran lukuihin pääseminen vaatisi jotain hurjia mullistuksia autokauppaan, kenties mittavia valtion tukia. Ja juuri silloin heräsin unestani…

Sähköautojen käyttömukavuus ja edullisuus huomioiden tämä on iso vahinko. Ennen kaikkea se on iso vahinko ympäristöarvojen puolesta.

Mutta valitettavasti se on tämän hetken realiteetti. Toivotaan, että kehitys ottaisi lähivuosina paljon nykyistä suurempia loikkia, sillä en itse ainakaan jää kaipaamaan käsiin pinttynyttä dieselin hajua.

Kesälomat lienee pääosin nautittu, joten on aika tarttua bisnekseen. Syyssesonki on hyvää aikaa sekä tuotelanseerauksiin että asiakassuhteiden ylläpitoon.

Molemmissa operaatioissa on tärkeää muistaa kevyt nyrkkisääntö siitä, että mitään ei oikeastaan kannata edes tehdä, ellei asiasta kerro muille. Informaation levittämisessä ei kannata vähätellä sen enempää oikeiden tiedotuskanavien käyttämistä kuin laadukkaan materiaalin tuottamista. Ymmärrettävä teksti ja ennen kaikkea laadukkaat kuvat rakentavat menestyksekkään lanseerauksen tai asiakastilaisuuden ikuistamisen kivijalan.

Erityisesti kuvissa harmittavan usein säästetään. Meidän ammattikuvaajien palkkiot tuskin vielä kaatavat pienenkään yrityksen budjettia, joten säästökohteita kannattaa puntaroida tarkkaan. Visuaalinen kokonaisuus on kuitenkin se, joka niin tuotteissa, palveluissa kuin erilaisissa tapahtumatallenteissa herättää tai sammuttaa asiakkaiden mielenkiinnon.

Pidetään yhdessä lippua korkealla ja laitetaan Sinunkin yrityksesi julkisivu kuntoon. Voin tarvittaessa toimia niin nettisivujen kuin asiakasjulkaisujen välittäjänä laajan yhteistyöverkostoni avulla. Suunnitellaan ja lasketaan, jotta voimme yhdessä hämmästyä, miten edullisesti ja tehokkaasti yrityksesi näkyvyys voidaan laittaa kuntoon!

 

Syysterveisin Jari K