Vaikka kuvauskokemusta on jo kertynyt useamman vuosikymmenen edestä, tulee edelleen eteen tilanteita, joissa saan itsekin yllättyä oman mielikuvitukseni takia. Siksi oheisen kuvan synty olisi ollut hauskaa saada tallennettua videoille. Jälkeenpäin koko episodi jo naurattaa.
Mutta tapahtumahetkellä ei vielä naurattanut. Ikä ja hajamielisyys tekevät joskus temppujaan. Eikä kiire vähennä oireyhtymän haittavaikutuksia.
Kävi niin, että oli kohtalaisen kiirus saada Vauhdin Maailman koeajojuttuun kuva tästä näyttävästä Ford Focus ST:stä. Tietysti tämä surkea sadekausi oli jo alkanut, joten keli oli aivan sysip*ska.
Ajelin työpisteeltä kohti kotia ja koetin kuikuilla, missä voisin jollain tavalla kunnialla, tai edes rimaa hipoen selvitä tehtävästä. Tilanne alkoi lähestyä epätoivoista, kun kurvasin hetken mielijohteesta Hämeenlinnan kaupunginpuistoon.
Yes, hihkaisin. Puiston kapoisen väylän laidalla tyyneen Vanajaveteen heijastui värikäs valorivi ja maasto näytti muutenkin kelvolliselta. Auto parkkiin ja peräkontti auki. Kiskoin innoissani salamavalojen jalostoja esiin, kunnes huomasin, että voi voi. Välkkyjen radiolähettimet olivat siistissä rivissä omassa kuljetuslaatikossaan, mutta kahdeksan kilometrin päässä kotona. Voi ihmisen käsi!
Onneksi olin sentään muistanut ottaa kameran, muistikortin ja jalustan matkaan! Nou hätä.
Kamera jalustalle, aivan randomina 30 sekunnin valotusaika lähes umpipimeässä puistossa ja kas, ihan ok ruutu heti ensi laukaisulla.
En olisi minä, jos olisin ollut tulokseen heti tyytyväinen. Jotain tämä kuva kaipaisi. Nerokas oivallukseni oli, että valoa tietysti. Mutta mistä?
Kolme salamaa oli kyllä mukana, mutta yksi olisi laakista pois pelistä, jos sitä käyttäisi kameran varustejalassa infrapunalähettimenä. Suora salama kameran päältä kun ei vaikuttanut edes koelaukaisun arvoiselta tempulta. Kahdella salamalla saisi jotain, joo, mutta välkyt ehkä latistaisivat ympäristön valomaailmaa. Lisäksi Canonin infrasysteemeissä on omat puutteensa. Olisi ehkä enemmän kuin epätodennäköistä saada edes kahta salamaa laukaistua samanaikaisesti.
Kännykkä!
Puhelimessa on taskulamppu, vieläpä verrattain kirkas. Samalla, kun tajusin kuljettavani etutaskussa pätevää valaisinta, hoksasin myös sen, että puhelimen taskulampulla voi saada aikaan melko pistemäisen valon.
Siispä tuumasta toimeen. Taas kameraan 30 s valotus, ajastimeen 10 sekunnin viive ja kipinkapin auton luo sohimaan kännykällä. Maalailin valolla melko läheltä noudatellen auton muotoja. Koska valotusaika oli pitkä, pienessä liikkeessä pysymällä meikäläistä ei kuvissa näkynyt. Taas kerran kiitin itseäni siitä, että (kuvatessa) pukeudun mielelläni mustiin vaatteisiin. Edes Focuksen pelleissä ei näy kuvaajan/valaisijan hahmoa.
Tein kymmenkunta erilaista valotusta ja lopputulos oli pienen kuvankäsittelyrupeaman jälkeen ihan kelvollinen. Muokkasin hiukan taustan värisävyjä kylmemmiksi, jotta lämminsävyinen ja hehkuvan keltainen auto erottuisi maisemasta.
