Julkaistu Jätä kommentti

Arkistojen kimppuun…

Kun maaliskuussa suurin osa töistä loppui, oli aikaa käydä oman menneisyyden kimppuun. Suomeksi siis avasin vanhat negakansiot, valokuvalaatikot, sekä cd- ja dvd-levyarkistot.

Kävin arkistoihin käsiksi myös siksi, että olen kasaamassa Ralli o’ reteetä2 -kirjaa. Tämä kuvamateriaalin määrä jaksaa kerta toisensa jälkeen yllättää. Sitä kamaa on sitten niin paljon, että ymmärrän pikku hiljaa olevani jo eräänlainen reliikki. Kävelevä moottoriurheilumuseo.

Näin meidän kesken tunnustan tässä ja nyt, että olen alkanut kakkoskirjan rinnalla kasata jo kolmososaakin. Näin siksi, että tarinoita löytyy koko ajan lisää. Mutta tehdään nyt toinen osa ensin alta pois.

Alan vaiheittain julkaista vanhoja juttuja myös täällä blogissa. Tämä on nyt ikään kuin päänavaus, mutta vielä tänään en lataa tänne muuta materiaalia. Ottaa nimittäin hetken, että osaan edes päättää, mistä aloittaisin.

Jos kiinnostusta löytyy, kaivelen arkistoista ainakin Vauhdin Maailmassa julkaistuja koeajoja ja vertailuja.  Mehän teimme ensin Juuso Pykälistön ja myöhemmin Marcus Grönholmin kanssa melkoisen läjän erilaisten kilpalaitteiden ja muiden viritettyjen vehkeiden koeajoja.

Pysykää siis kanavalla.

Julkaistu Jätä kommentti

Poikkeusajan poikkeustoimia

Koronan alkuhuuruissa kirjoittelin, että ei ole pienyrittäjän helppo keksiä uutta. Nyt se on kolmen kuukauden mitassa tullut jo todistettuakin. Pidän itseäni jossain määrin vilkkaan mielikuvituksen omistavana. Ideoita tulee ja menee kovalla tahdilla.

Reippaasta ideoinnista huolimatta kauppa käy melko nihkeästi. Sopeuttamalla kuluja pärjään, mutta monella eivät asiat ole edes näin hyvällä tolalla. Toivotan voimia kaikille Teille, jotka olette edelleen vailla työtä ja toimeentuloa.

Mutta se siitä valitusvirrestä. Kesä ja korona on kova yhdistelmä. Monella varmasti pää pursuaa ideoita ja aikaakin on touhuta tavallisesta poikkeavia puuhia.

Jos joku on nyt innostunut kirjoittamisesta tai valokuvaamisesta, uskallan jo tässä vaiheessa lupailla, että väsään molempiin lempipuuhiini (ja ammatteihini) liittyviä napakoita videoinfoja piakkoin.

Tämän lisäksi juuri nyt, keskellä kesäkuun ehkä kuuminta päivää,  hoksasin, että voisin tarjota apua myös ihan oikeana mentorina. Jos siis olet päättänyt kirjoittaa kirjan, tarjoan mieluusti makutuomarointia ja oikolukupalvelua kohtuullisella hinnalla.

Olen itsekin kirjoittamassa parhaillaan kirjaa (itse asiassa kolmea…) ja etsin niille kustannustoimittajaa tai -toimittajia. Kustantajan etsinnässä alan pikku hiljaa jo luovuttaa.

Yhtiölleni on tulossa aputoiminimi, jonka puitteissa pystyn neuvottelemaan ainakin edulliset painohinnat ja jonkinlaista jakelukanavaakin olen rakentamassa. Yksittäiskappaleita painettuja teoksia, sekä sähköisiä e-kirjoja pystyn jo nyt myymään näiden verkkosivujeni kautta.

Omien kirjojeni kohdalla on tosiaan käymässä niin, että kustantajia ei ole tähän mennessä löytynyt, joten eiköhän tässä ole syytä tarttua härkää sarvista ihan omin ”pikku” kätösin. Kustantajat saavat tällä hetkellä sellaisen määrän käsikirjoituksia, että ellei ole jo valmiiksi nimekäs bestseller-kirjailija, on melko vaikeaa päästä edes kustantajien tuulikaappiin saakka.

Mutta ei heitetä tätäkään kirvestä kaivoon. Ainakaan kovin syvään. Olisin aika tumpelo, ellen olisi tähän ikään ja näillä palvelusvuosilla jo jonkinlaista verkostoa saanut kursittua kokoon…

 

 

 

 

Julkaistu Jätä kommentti

Maalla neuvotaan, kun alus on merihädässä

En ota kantaa koronaviruksen rajoitustoimiin, koska tietoni ja osaamiseni ei riitä sellaisen arviointiin. Olen varma siitä, että jokainen haluaa tehdä parhaansa, joten nyt on syytä keskittyä huolehtimaan omista asioista.

Meitä pienyrittäjiä kriisi koskettaa ehkä kaikkein kipeimmin. Palkansaaja voi menettää työnsä ja sen myötä toimeentulonsa, mikä saattaa johtaa ikävään ketjureaktioon. Varsinkin asuntovelkainen perhe on varmuudella suurissa vaikeuksissa.

Yrittäjä menettää työn ja toimeentulon lisäksi pahimmassa tapauksessa, ja valitettavasti useimmissa tapauksissa, myös toivon tulevaisuudesta. Jo nollasta uudelleen aloittaminen on vaikeaa. Entäpä jos niskassa on valtavat velat ja vastuut? Jos viisikymppinen entinen yrittäjä tietää, ettei ennen kuolemaansa saa maksettua edes velkojen korkoja, miksi hän tekisi enää päivääkään töitä, varattomana ja luottotiedottomana?

Vaikea aika on saanut besserwisserit liikkeelle. Olen useastakin foorumista saanut lukea, että yrityksen pitää selviytyä parin kuukauden ajan myynnin sakkaamisesta ja ellei selviä, joutaakin kaatua. Varmasti pitäisi selvitä, mutta kuka meistä tietää, miten kauan tämä kriisi todellisuudessa kestää?

Pari kuukautta on yltiöoptimistinen arvio, sillä jo nyt on kohta kuukausi sinnitelty, eikä tilanne tule ainakaan runsaaseen kuukauteen helpottamaan vähääkään. Täysin arvoitus on myös se, miten ihmiset reagoivat karantenin joskus päättyessä. Ihannetilanteessa myynti palaa ennalleen ja patoutunut kysyntä tuo jopa myyntipiikin. Näin käy varmasti ainakin matkailu- ja ravintola-aloilla niille, jotka tästä kurimuksesta selviytyvät.

Mutta juuri ravintola-ala on esimerkki siitä, ettei ole itsestään selvää, että edes terveellä yrityksellä olisi kolmen-neljän kuukauden puskurikassaa pahan päivän varalle. Alalla on ohuet katteet ja toimipaikan sijainnin on oltava hyvä, suomeksi sanottuna siis vuokraltaan kallis. Siksi tarvitaan vuosikausien menestyksekäs työ, jotta edes muutaman kuukauden menoja vastaava summa on saatu kokoon näin massiivisia yllätyksiä varten. Sellainenhan eittämättä on tilanne, jossa yhteiskunta laittaa lapun luukulle.

Entäpä ne yritykset, jotka ovat juuri investoineet? Uudet tilat on remontoitu ja asiakasvirtoja odotettiin, kun karanteeni iski. Toki sama pätee mihin tahansa yritykseen. Epäonninen ajoitus voi viedä yritykseltä hengen. Onko se yrittäjän vika? Mielestäni ei. Nyt ei puhuta tavanomaisesta yrittäjän riskistä, jota näissä puuhissa pitää sietää.

Omalla kohdallani saan kiittää onneani, että olen juuri päässyt yli pari vuotta sitten tehdystä isosta investoinnista ja puskuri kestää ainakin kolmisen kuukautta nollamyyntiä. Suurempana riskinä pidän sitä, että asiakkaani, jotka pääasiassa ovat suuria yhtiöitä, käyttävät kriisiä hyväkseen ja nyt pakon sanelemista säästötoimista tulee uusi vakio. Pitäisikö minun siinä tilanteessa katsoa peiliin ja etsiä sieltä syyllistä? Mielestäni ei.

Samat besserwisserit ovat paitsi alentuvasti arvioineet yritysten kassavaroja, myös kritisoineet sitä, ettei yrittäjillä ole halua uudistua. Hei, nyt pitää miettiä liiketoiminta uusiksi ja hakea uusia ansaintamalleja! Sillä se korjaantuu, neuvotaan.

Maalta on helppo neuvoa, kun alus on merihädässä. Miten taksiyrittäjä muuttaa liiketoimintaansa, kun tallissa on muutama auto ilman ajoja? Joo, hänen on tietysti alettava kuljettaa tavaroita ja ruokaa. Entä mitä kuljetusyrittäjä sitten tekee, jos taksi syö hänen leipäänsä? Ryhtyy parturiksi?

Parturit, ravintolat ja monet muut käsityöhön pohjautuvat yritykset, me valokuvaajat mukaan lukien, olemme eniten pinteessä. Toki parturi voi teoriassa perustaa verkkokaupan ja ravintola voi toimittaa annoksia kotiin, mutta nämä ovat parhaimmillaankin vain niukkoja sivuvirtoja aikana, jolloin ihmiset hamstraavat vessapaperia ja säilykkeitä, sekä varovat käyttämästä rahaa mihinkään ”turhaan”. Se vähä raha, joka nyt liikkuu, valuu pääasiassa ruokakauppoihin ja apteekkeihin.

Lisäksi niin partureiden kuin vaikkapa vaatteita, huonekaluja, elektroniikkaa tai erikoisempia ruokatarvikkeita myyvien osaajien katteita on syöty jo paljon ennen koronaepidemiaa. Suuret ketjut ovat laajentuneet heidän tonteilleen. Ketjut pystyvät hinnoittelulla lyömään pienemmät toimijat polvilleen, joiden ainoaksi elinedellytykseksi on jäänyt erikoisosaaminen ja hyvä palvelu. Näitä ei ole helppoa hoitaa etänä. Ainakaan juuri nyt yrityksien on vaikeaa perustella korkeampaa hintaa tuotteesta, jonka jättiketju myy kuluttajalle pienyrittäjän tukkuhintaa halvemmalla.

Minun piti jo aiemmin kirjoittaa blogiin myös siitä, miten erilaisia viisastelijoita yrittäjät joutuvat usein sietämään. Moni menestyvä yrittäjä ei välttämättä edes tiedosta, tai ei halua tiedostaa sitä tosiasiaa, että menestys on lähes yhtä paljon kiinni onnesta kuin ahkeruudesta.

Tunnettu radio- ja TV-juontaja kiertää esitelmöimässä siitä, miten bisneksen saa kukoistamaan. Jos on riittävän kuuluisa, saa käytännössä minkä tahansa liiketoiminnan helposti kannattavaksi pelkällä nimellään. Koetapa tehdä sama täysin nollasta, täysin anonyyminä yrittäjänä.

Onnen merkityksen myönnän ainakin omalla kohdallani. Olen sattunut toisinaan olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja hyvällä onnella tavannut oikeita ihmisiä. Minuutin virhe ajoituksessa olisi voinut muuttaa monta asiaa ja eri pöytäseurue illallisella olisi voinut jättää jonkin tapahtumaketjun kokonaan toteutumatta. Oikeastaan koko nykyinen ammattini ja yritykseni perustuu usean hassun sattuman summaan.

Näistä satunnaisista onnenpotkuista huolimatta olen koko 29 vuoden yrittäjäurani ajan pyrkinyt lähinnä siihen, että ansaitsen säällisen kuukausipalkan ja saan kaupantekijäisiksi tehdä sitä, mistä eniten pidän. Oletan, että aika moni yksinyrittäjä ajattelee samoin. Ahkeroimallakaan on vaikea rikastua. Hyvällä onnella voi sen kolmen kuukauden puskurikassan saada juuri ja juuri kasaan.

Näinä päivinä olen miettinyt, millainen palvelu- ja tuotetarjonta meillä olisi, jos jokainen yrittäjä tekisi töitä ainoastaan isot katteet ja vaurastuminen mielessään. Kuka leikkaisi hiuksesi? Kuka kuljettaisi vanhuksen aluesairaalaan tai pikkujoulujuhlijat bileistä kotiin? Kuka ottaisi kymmenellä eurolla passikuvasi? Kuka korjaisi irronnen kantalapun kenkääsi?

Montako ammattikuntaa katoaisi kokonaan? Oletko sitä mieltä, että on väärää yrittämistä kaapia kokoon säällinen kuukausitulo oman toiminimen puitteissa ilman, että tähtäimessä on laajentuminen, kasvu, kansainvälistyminen, tuottava verkkokauppa, uudet aluevaltaukset, pörssi…?

Nyt meneillään oleva tragedia on hirvittävä ja se tulee tuhoamaan monen ihmisen tulevaisuuden lopullisesti. Valitettavasti ei ole itsestään selvää, että hyvät pärjäävät aina. Siksi toivon hartaasti, että kriisin jälkimainingeissa edes kohtuullistetaan niitä toimia, joita velallisiin kohdistuu yritysten kaaduttua. Ikävä kyllä, moni on vastuussa koko omaisuudellaan ja omalla nimellään yhtiönsä veloista hamaan hautaan saakka.

Tähänkin voisi joku sanoa, että miksi, ei koko omaisuutta kannata pantata yrityksen vakuudeksi. Aivan, ei kannattaisi, mutta jos hulluja, rohkeita ja ennakkoluulottomia yrittäjiä ei olisi, ei olisi kovin monta yritystäkään.

Jos siis mielesi tekee jakaa viisaita neuvoja hädässä oleville yrittäjille, mieti vielä hetki. Voi olla, etteivät he juuri nyt kaipaa jossittelua ja jälkiviisautta.

Julkaistu Jätä kommentti

Myös maailmanloppu on peruttu

Päijänne-ajo peruttu, kaikki autokilpailut peruttu, käsipallon SM- ja Baltian liigat peruttu… Työkalenterini tyhjeni parissa päivässä. Sen lisäksi kuulun ehdottomasti pahimpaan riskiryhmään, jos koronavirusta ajatellaan.

Siitä huolimatta suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti. Uskon, että median maalailema maailmanloppu ja katastrofi ovat nekin peruttu.

En varmasti ole ainoa, joka on käyttänyt viime päivinä runsaasti aikaa perehtymällä sekä itse virukseen että sen kerrannaisvaikutuksiin. On totta, että maailmantalous ja Suomi sen mukana sukeltavat. Luultavasti jopa melko syvälle.

Maamme talouden tulevat murheet ovat melko suoraan verrannollisia siihen, miten tiukkaan kansalaiset kiristävät kukkaroidensa nyörit. Erityisesti palvelusektori joutuu tiukoille, kun harrastukset ja vapaaehtoiset toiminnot pistetään jäähylle toistaiseksi.

 

Itse taudin kohdalla on hyvä muistaa, että kysymyksessä on suurin piirtein kaksi kertaa tavallista kausi-influenssaa vakavampi sairaus. Käsi ylös, kuinka moni on kausi-influenssan lähestyessä rynnännyt kauppaan haalimaan kuusi säkillistä wc-paperia ja kolme ostoskärryllistä säilykkeitä?

Niinpä, en minäkään. Itse asiassa olen jo ainakin neljänä talvena unohtanut käydä hakemassa influenssarokotteen, vaikka astmaatikkona ja uniapneaa sairastavana kuulun ehdottomasti eturivin riskiryhmään. Poden siis myös valikoivaa muistia, joten olen vihellellyt influenssat talvesta toiseen läpi reagoimatta asiaan mitenkään.

Koronakauhun äärellä kannattaakin muistaa, että monet mediat elävät klikeistä. Siksi juttuaiheita on käsiteltävä värikynin ja myynnin parantamiseksi on maalailtava äärimmäisiä, apokalyptisia kauhukuvia.

 

En toki halua vähätellä vakavaa pandemiaa, mutta aikuisten oikeasti, monissa toimissa pelon ilmapiirin lietsonta menee jo vähän yli. Toki karanteenit ovat tarpeen ja ihmisten tulee miettiä liikkumistaan. Erityisesti on viisasta vältellä riskialueita. Mutta silti ilmassa leijuvaa uhkaa vuosisadan lamasta ja muita katastrofeista on ehkä tarpeettomasti liioiteltu.

Suomalaiset ovat todennäköisesti varakkaampia kuin koskaan, joten rahaa tuotteiden ja palvelujen ostamiseen on. Vessapaperilinnoituksiinsa piiloutuneina he eivät tietenkään juuri nyt kuluta, mutta uskon, tai ainakin toivon, että pahin vaihe menee ohi muutamassa viikossa. Luotan siihen, että viruksen talttuessa kauppa taas käy, ihmiset uskaltavat syödä ravintoloissa, matkustaa (kotimaassa), osallistua messuille sekä festivaaleille ja ostaa normaalisti ruokaa.

 

Seuraamissani yrittäjien someryhmissä murehditaan toki aivan perustellusti myynnin pysähtymistä. On totta, että luultavasti koko loppuvuosi yrityksissä eletään suu säkkiä myöten, vaikka patoutunut kysyntä jossain vaiheessa purkautuu. Investointien pysähtyminen näkyy heijastus- ja kerrannaisvaikutuksina silti vielä pitkään.

Konkurssejakin luultavasti tulee, mutta monessa tapauksessa tilanne on jo ennen pandemiaa saattanut olla heikko. Ohut jää ei paljon lisäpainoa tarvitse pettääkseen.

Näin yrittäjänä toivon, että maailman yli pyyhkivä virus tervehdyttää rakenteita. Toimittaja Saska Saarikoski on kirjoittanut Helsingin Sanomiin erinomaisen jutun globaalista taloudesta ja sen heikkouksista. Olemmeko liiaksi eläneet jatkuvan kasvun luomassa illuusiossa?

Voi olla, että velkarahalla sijoitustoimintaa harjoittaville yrittäjille koittavat vaikeat ajat. Voi olla, että holtittomasti toimineille rahoituslaitoksille tulee hiukan vilu. Mutta onko se pelkästään huono asia?

Ehkäpä meillä Suomessakin nyt havahdutaan myös siihen, ettei mm. maataloutta kannata ajaa kokonaan alas. Kansallinen itsekkyys nostaa kriisin hetkellä päätään ja rajoja laitetaan kiinni. Aika pulassa olisimme täällä ”saaressa”, jos olisimme heittäytyneet täysin kansainvälisten markkinoiden armoille. Esimerkiksi lääketeollisuuden Kiinariippuvuus on vasta nyt toden teolla pantu merkille. Olisiko nyt korjausliikkeen paikka?

 

Samalla olisi syytä miettiä, onko suhdanneherkkiä aloja, kuten vaikkapa matkailua ja ravintolatoimintaa pohdittava uudelleen. Jaan ravintoloitsijoiden huolen mm. kireästä verotuksesta ja ankarasta sääntelystä. Samaan aikaan lauttaliikennettä tuetaan paljolti maissa olevien ravintoloiden kustannuksella verovaroin, kun päästöjä pitäisi leikata.

Kuinka moni laivayhtiö maksaa kokonaan veronsa Suomeen? Ravintoloista ja majoituslaitoksista sentään suurin osa taitaa olla kotimaisia veronmaksajia.

Myös koko matkailuala kaipaisi helpotuksia. On melkoinen paradoksi, että pitkä viikonloppu Suomessa maksaa enemmän kuin kaksi viikkoa Aasiassa. Suomi olisi täynnä nähtävää ja koettavaa, joten toivottavasti pandemian myönteisenä vaikutuksena matkailuun kulutetut eurot pysyisivät vaihteeksi maamme rajojen sisäpuolella.

Oli miten oli, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Pestään käsiä, vältetään sekä paniikkia että riskejä ja käytetään silti rahaa aivan kuin mitään pandemiaa ei olisikaan. Luetaan luotettavia medioita ja kuunnellaan oikeiden asiantuntijoiden antamia ohjeita. Nyt jos koskaan erilaiset puoskarit ja huiputtajat koettavat tehdä tiliä, joten ollaan tavallistakin tarkempia.

Katsotaan luottavaisena kevääseen ja kesään. Kohta koko virus on enää ikävä muisto ja elämä jatkuu. Globalisaatio ottanee takapakkia, mutta se saattaa olla lopulta vain terve ilmiö.

 

Tässä vielä osoite mainitsemaani kolumniin:

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006439595.html?share=af228ceac073f854c4841a0952a48ff3&fbclid=IwAR15MO3LAs4H5idp_21eIxi5Pa_j4K_y83FHfbpGyAWsQ-S3_agdvkmO_wU

Julkaistu Jätä kommentti

Valoa kännykän päässä…

Vaikka kuvauskokemusta on jo kertynyt useamman vuosikymmenen edestä, tulee edelleen eteen tilanteita, joissa saan itsekin yllättyä oman mielikuvitukseni takia. Siksi oheisen kuvan synty olisi ollut hauskaa saada tallennettua videoille. Jälkeenpäin koko episodi jo naurattaa.

Mutta tapahtumahetkellä ei vielä naurattanut. Ikä ja hajamielisyys tekevät joskus temppujaan. Eikä kiire vähennä oireyhtymän haittavaikutuksia.

Kävi niin, että oli kohtalaisen kiirus saada Vauhdin Maailman koeajojuttuun kuva tästä näyttävästä Ford Focus ST:stä. Tietysti tämä surkea sadekausi oli jo alkanut, joten keli oli aivan sysip*ska.

Ajelin työpisteeltä kohti kotia ja koetin kuikuilla, missä voisin jollain tavalla kunnialla, tai edes rimaa hipoen selvitä tehtävästä. Tilanne alkoi lähestyä epätoivoista, kun kurvasin hetken mielijohteesta Hämeenlinnan kaupunginpuistoon.

Yes, hihkaisin. Puiston kapoisen väylän laidalla tyyneen Vanajaveteen heijastui värikäs valorivi ja maasto näytti muutenkin kelvolliselta. Auto parkkiin ja peräkontti auki. Kiskoin innoissani salamavalojen jalostoja esiin, kunnes huomasin, että voi voi. Välkkyjen radiolähettimet olivat siistissä rivissä omassa kuljetuslaatikossaan, mutta kahdeksan kilometrin päässä kotona. Voi ihmisen käsi!

Onneksi olin sentään muistanut ottaa kameran, muistikortin ja jalustan matkaan! Nou hätä.

Kamera jalustalle, aivan randomina 30 sekunnin valotusaika lähes umpipimeässä puistossa ja kas, ihan ok ruutu heti ensi laukaisulla.

En olisi minä, jos olisin ollut tulokseen heti tyytyväinen. Jotain tämä kuva kaipaisi. Nerokas oivallukseni oli, että valoa tietysti. Mutta mistä?

Kolme salamaa oli kyllä mukana, mutta yksi olisi laakista pois pelistä, jos sitä käyttäisi kameran varustejalassa infrapunalähettimenä. Suora salama kameran päältä kun ei vaikuttanut edes koelaukaisun arvoiselta tempulta. Kahdella salamalla saisi jotain, joo, mutta välkyt ehkä latistaisivat ympäristön valomaailmaa. Lisäksi Canonin infrasysteemeissä on omat puutteensa. Olisi ehkä enemmän kuin epätodennäköistä saada edes kahta salamaa laukaistua samanaikaisesti.

Kännykkä!

Puhelimessa on taskulamppu, vieläpä verrattain kirkas. Samalla, kun tajusin kuljettavani etutaskussa pätevää valaisinta, hoksasin myös sen, että puhelimen taskulampulla voi saada aikaan melko pistemäisen valon.

Siispä tuumasta toimeen. Taas kameraan 30 s valotus, ajastimeen 10 sekunnin viive ja kipinkapin auton luo sohimaan kännykällä. Maalailin valolla melko läheltä noudatellen auton muotoja. Koska valotusaika oli pitkä, pienessä liikkeessä pysymällä meikäläistä ei kuvissa näkynyt. Taas kerran kiitin itseäni siitä, että (kuvatessa) pukeudun mielelläni mustiin vaatteisiin. Edes Focuksen pelleissä ei näy kuvaajan/valaisijan hahmoa.

Tein kymmenkunta erilaista valotusta ja lopputulos oli pienen kuvankäsittelyrupeaman jälkeen ihan kelvollinen. Muokkasin hiukan taustan värisävyjä kylmemmiksi, jotta lämminsävyinen ja hehkuvan keltainen auto erottuisi maisemasta.